Ajan avointa, rehtiä ja tasapuolista päätöksentekoa!

Olen Risto Mattila 34-vuotias yrittäjä Kauhavan alahärmästä.

Olen Kauhavan kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen.Olen Kauhavan Perussuomalaisten valtuustoryhmän ja paikallisyhdistyksen puheenjohtaja. Lisäksi olen ollut useita vuosia aktiivisesti mukana monissa erilaisissa luottamustoimissa.

Yritykseni perustin yli viisi vuotta sitten. Päätoimenkuvaani kuuluvat suunnitteluprojektit, lujuuslaskennat ja yritysneuvontapalvelut. Koulutukseltani olen koneinsinööri, tutkintoni olen suorittanut töiden ohessa opiskellen. Minulla on myös yritysneuvojan erikoisammattitutkinto ja useiden vuosien työkokemus käytännön töistä aina vaativiin asiantuntijatehtäviin.


Kunnallisvaalit 2017 ohi ja vaalivoitto tuli!

Suuret kiitokset kaikille äänestäjille, koko Kauhavan toiseksi suurimmasta äänimäärästä 275 kertaa!

Työ jatkuu, pidetään yhteyksiä.

Eepeen edustajiston vaalitulokset 24.3.17

Tänään sain tiedon, että pääsin Eepeen edustajistoon 212 äänellä, mikä oli (jäsenalueellamme 1) PS:n listan suurin äänimäärä. Vertausluku perusteisesti olen toisena kaikkien alueemme valituiksi tulleiden kesken. Vaalitulos oli alhaiseen äänestysprosenttiin (30,2%) nähden erittäin hyvä! Suuret kiitokset kaikille äänestäjilleni!